On taas se aika vuodesta – #NBForum2016

Näinä päivinä olen valmistautumassa syksyn huipputapahtumaan, Nordic Business Forumiin. Puitteiltaan hulppea ja sisällöiltään briljantti tapahtuma on Euroopan bisnesseminaarien eliittiä.

Vaan kuinka livekuvittaja valmistautuu tätä isoa tapahtumaa varten?

6 kuukautta sitten:
Vaihdoin piirrossovellusta ajoissa, jotta oppisin syksyksi uuden ja päivitetyn sovelluksen elkeet. Näin voisin tehdä syksyllä piirrosmuistiinpanoja sujuvasti niin, että ei tarvitse ajatella työkalua. Nyt Adobe Draw’n toiminnot ovat lihasmuistissani ja heiluttelen Apple Penciliäni kuin ninja.

photo-3-10-2016-22-04-16

3-4 kuukautta sitten:
Kun yritykset alkavat buukata minua syksyn livekuvituskeikoille (jep, käytän työmatkoistani nimitystä “keikka”), täytyy kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kalenterissa on ilmaa NBForum-viikolla. Miksi? Kokemuksesta tiedän, että viikosta tulee hektinen. Tänä vuonna en aivan onnistunut tavoitteessani: kun palaan kotiin, vedän lauantaina keikan täällä Jyväskylässä. Mutta hei, ei se mitään: klaaraan kyllä.

1 kuukausi sitten:
Mukava lounastapaaminen Hans-Peterin, toisen Nordic Business Forumin perustajan kanssa. Tsekattiin aikataulut ja tekniset yksityiskohdat. Luotiin uudet tunnukset, jotta piirrosmuistiinpanojen jako onnistuu jouhevasti.

1-2 viikkoa sitten:
Latasin NBForum-sovelluksen ja hain lisätietoa puhujista. Latailin podcasteja, jotta pystyn kuunnella puhujia etukäteen. On järkevää tutustua puhetyyleihin etukäteen: kenellä on outo persoonallinen aksentti, kuka puhuu turbovauhdilla ja mistä aiheista puhujat ovat viime aikoina puhuneet?

photo-3-10-2016-22-04-25

Nyt on syytä myös tarkistaa, että tekniikka on ajan tasalla. Tarvittavia hankintoja ovat ainakin uusi HDMI-adapteri, uusi Apple Pencil tai ainakin kärjenvaihto vanhaan sekä tuoreet aivot. Aivotko? Tai siis patterit. Tuoreet patterit. Melua blokkaaviin kuulokkeisiini siis.

photo-3-10-2016-22-04-36

1-2 päivää ennen tapahtumaa: 
Viritän iPadini. Luon piirrosmuistiinpanojen pohjan: otsikko, vähän färiä taustaan ja sitten muutama kopio tästä pohjasta. Kun piirtäessä tulee kiire (tiedän, että tulee!), voi turvautua valmiisiin pohjiin.

Päivää aiemmin:
Matkustan Isoolle Kirkollen ja osallistun iltapäivällä tekniikkatesteihin. Kun valot pimenevät ja basso jysähtää ja tuhannet tuolit humisevat vielä tyhjyyttään, sanon “Aah!” ja “Ooh!”. Ainakin sielussani. Näen taas tuttuja kasvoja menneiltä vuosilta.

Edellisenä iltana:
Nukun kuin tuk- – . No, jos nyt edes muutaman zetan saisi vedettyä.

photo-3-10-2016-22-04-46

Sitten onkin aika piirrellä visuaalisia muistiinpanoja. Tänä vuonna piirtelen taas tekniikka-alueella aivan lavan vieressä, mutta mustan verhon suojissa. Ipadini on kytkettynä  NBForum live stream -lähetykseen, joten jos seuraat sitä, voit valita yhdeksi kuvakulmaksi livekuvituksen. Mutta jos satut olemaan paikan päällä Helsingissä ja näet minun minglailevan tauoilla bisnesväen parissa, tulepa ja nykäise hihasta. Puhu vaikka jotain. Sano vaikka hei. Nähdäänkö siellä?

photo-3-10-2016-22-04-59


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s